keskiviikko 21. joulukuuta 2016

III:n jakson näyttötyö; asiakaslähtöinen tuotteen valmistus

Valitsin näyttötyökseni sarjan (neljä kpl) korutelineitä.

Kyseinen näyttötyön suunnittelu sai alkunsa asiakkaani toiveesta saada yritykseensä myyntiin käsintehtyjä, yksinkertaisia telineitä kaula-, ranne- ja nilkkakoruille, sekä sormuksille. Telineet haluttiin sekä käyttöön liikkeeseen, että myyntiin asiakkaalle.

Suunnittelu

Kuten yllä mainittiin, asiakkaani halusi nimenomaan yksinkertaisen ja käytännöllisen telineen. Lähtökohtaisuudessaan telineen tuli olla T-kirjaimen muotoinen, jolloin malli on yksinkertainen ja käytännöllinen. Halusin malliin jotain pienimuotoista esteettistä muotoilua, sekä mahdollisesti jopa yhdistettynä puuta, vaikkei puu olekaan suuntautumiseni alalla.

Ensimmäisissä suunnitteluissa oli paljon yksityiskohtia jotka olivat enimmäkseen lämpökäsitellysti muotoiltua metallia, kuten korkkiruuvimaisia, kahden pyörötangon yhteen kietomista.

Jälkimmäisien suunnitelmien tyyli oli hyvin samankaltainen lopputulokseen nähden. Simppeliä neliö-/pyörötankoa hitsattuna ja ahjossa muotoltuna.

Lopputulos; työvaiheet

Materiaalina oli 6mm neliötankoa 30cm ja 3mm pyörötankoa 30cm. Mäntyä 3cmx10cmx10cm (Yhdessä kappaleessa)

Pyörötankojen päät lämmitettiin ahjossa ja taivutettiin mahdollisimman yksinkertaisesti esteettisemmäksi. Aluksi päät terotettiin alasinta vasten, jonka jälkeen taivutettiin pihdeillä.

Neliötankojen päät viilattiin pienelle kuopalle jotta pyörötangot istuvat siihen tukevammin. Tangot hitsattiin kyseisestä kohdasta yhteen hieman pienemmillä virroilla MIG hitsillä, jotta tulos on esteettisempi. Neliötankojen toiset päät hiottiin pyöreäksi kiinnitystä varten.

Mäntykappaleet hiottiin tasohöylällä, jonka jälkeen porattiin 6mm terällä reiät, ja sen jälkeen petsattiin mustalla petsillä.

Metalliosat pintakäsiteltiin tässä välissä mustalla spray-maalilla.

Puu- ja metalliosat kiinnitettiin toisiinsa epox-liimalla, jotta kestävyys olisi parhain mahdollinen kyseisiin olosuhteisiin ja aikatauluun nähden.

Lopputuloksena yksinkertainen koruteline, joka tyyliltään muistuttaa funkkista. Asiakas koki tuotteen juuri sellaiseksi kun oli ollut tarvetta.

Lopussa kuvat tuotteesta käytössä.

maanantai 12. joulukuuta 2016

II:n jakson näyttötyö; Pöytä

Tässä jaksossa suoritin työharjoittelua Kankaan kampuksella, kahden puuartesaaniopiskelijan kanssa meidän NY - yrityksessämme. (Samu&Otto NY)

Työharjoittelujaksoni oli hyvin pitkälti puutöitä auttaessani puuartesaaneja heidän töidensä kanssa. Näyttötyönä tein kuitenkin jugend-aiheisen sivu/sohvapöydän.

1. Suunnittelu
Alkuperäinen suunnitelma sisälsi enemmän goottilaista tyylittelyä, kuten koristeketjua ja puupintaan veistettyjä ruusun siluetteja. Kuitenkin päädyin yksinkertaisempaan metallirungon muotoon, ja hieman antiikkisemmaksi käsiteltyyn puupintaan.

2. Runko ja tyylittely
Kehikko on hyvin yksinkertaisesti ja tyylikkäästi muotoiltu. Kantavien rakenteiden väliin on hitsattu hyvin jugend-tyylin omaiset poikkitangot, joista toinen on pyöreä ja toinen kantikas. Puulevy on yksinkertainen liimalevy.

3. Pintakäsittely
Metallisen rungon pinnassa on ainoastaan kiiltävä musta spraymaalipinta, joka tuo kehikon muodon esiin hyvin. Puulevy on käsitelty ensin kosaanilla polttaen, jonka jälkeen harjasin teräsharjalla. Päälle levitin Danish oil- puuöljyä.

Kaikenkaikkiaan näyttötyö oli mielestäni hyvin onnistunut, ja ensimmäinen kalustevalmistus-harjoitus, joka sujui paremmin kuin oletin, vaikka paranemisen varaa vielä toistaiseksi onkin.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Valokaupunki- tapahtuman projekti update

Viimeiset muutama viikko ollaan taas työstetty tota samaista lintuprojektia.

Tänään piti  siis saada valmiiksi tuo valopatsas, ja viedä Kankaalle.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Projekti ll : Ihmisen koriste

Keskiviikko 9.9

Saatiin toisen projektin tehtävänanto.

Projektin aiheena oli siis tehdä ihmiselle koriste. Asiakkaana sai olla kuka tahansa, jopa täysin keksitty henkilö.

Mä tein luokkakaverilleni goottilais/katutyylisen kaulapantakorun. Koru on hakasnauhaa, johon olen hakasiin punonut pronssiketjua.  Kiinnityksen tein suurella hakaneulalla, korostaen karua yksinkertaisuutta.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Pajatyöskentelyä: Vaatetus

Perjantai 4.9, maanantai 7.9 ja tiistai 8.9

Viimeinen paja suoritettu!

Vaatetuspuolen pajassa tehtiin vapaamuotoinen kassi/pussi. Itse tein pienen kännykkäpussin, johon ompelin pienen pentagrammin koristeeksi.

Tekeminen oli sinänsä ihan helppoa, mut suurin osa ajasta meni ompelukoneen kanssa taistelemiseen. Jo tekstiilipajan kohdalla mä ymmärsin et "pehmee" käsityö ei todellakaan oo mun juttu..

Mut selvisin kuitenkin ! (:

torstai 3. syyskuuta 2015

Pajatyöskentelyä: Metalli

Torstai 3.9

Tiistaina alotettiin taas uusi paja, metalli. Pääasiassa tehtiin koruja, mutta tyyli oli täysin vapaa.

Ite tein helppona harjotuksena anarkisti A symboli riipuksen. Ei onnistunu ihan niiku ajattelin, mut ihan hauskaa sitä oli tehdä :) Sit kahtena vikana päivänä aloin opettelemaan ketjujen punomista, mikä oli kyl tosi koukuttavaa. Aluks tein simppelin ranneketjun, sen jälkeen kokeilin kuningasketjua josta tein korvakorun.

Metalli on mulle itelle varmasti se mihin aion tästä suuntautua, sen takia tänne tulinkin. Kultasepän duuni ( just nää ketjut ym) oli mulle täysin uutta, mut tykkäsin kovasti :)

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Projekti; City of light- tapahtuma

Keskiviikko 2.9

Viikko sitten saatiin projektin tehtävänanto.

Käsi-ja taideteollisuuden ryhmämme sai tehtäväksi toteuttaa Jyväskylän Valon Kaupunki - tapahtumaan valoteos, jonka teemme neljän hengen ryhmissä. Aluksi tehtiin neljä päivää suunnitteluja ja protoja, sitten jatkettiin pajatyöskentelyä, ja myöhemmin palataan taas projektiin.

Projektin aiheena oli lintu, joka ei kuitenkaan saanut muistuttaa lintua liian selkeästi, mikä oli semi hankalaa..
Meijän ryhmällä on tekeillä linnun luuranko, jossa valaistaan linnun jäljelle jäänyt sydän, sekä lukko, jolla lintu on aikanaan kahlittu. (Ja siksi kuollut siihen) Teoksen sanomana on vangitsemisen julmuus.

Maanantaina 31.8 käytiin mallailemassa meidän protoja Tourujoelle :)

Muutaman päivän päästä jatkuu taas !